ME RAKASTAMME VIDEOITA!

Kaiken muotoisia ja kokoisia. Kunhan ne ovat tuoreita ja niillä on jokin tarkoitus. Sellaisia me tehdään.

ME RAKASTAMME VIDEOITA!

Tuoretta videotuotantoa Jyväskylästä

Me herätämme viestisi eloon videomuodossa.

Kustannustehokkaasti – laadusta tinkimättä.

Me herätämme viestisi eloon videomuodossa.

Kustannustehok-

kaasti – laadusta tinkimättä.

Palvelut

Nämä ovat meidän juttuja

Markkinointivideot

Vain taivas on rajana, kun luodaan laadukasta ja huomiotaherättävää liikkuvaa kuvaa markkinoinnin tarpeisiin!

Tuotamme videomateriaalia monipuolisesti markkinoinnin kentällä sisältömarkkinoinnin palasista ja kokonaisuuksista aina puhdasverisiin mainosvideoihin. Lisäksi räätälöimme videot aina kuhunkin julkaisualustaan parhaiten soveltuvaksi.

Tarinavideot

Tarinat heräävät henkiin videomuodossa! Mahdollisuus luoda tunteita, jakaa tietoa ja herättää ajatuksia vaikka saman videon aikana on täysin uniikkia, minkä vuoksi video onkin tarinankerronnan välineistä täysin lyömätön.

Tarinamuotoon on kätevä paketoida esimerkiksi yrityksesi esittelyvideo, rekrytointivideo tai asiakasreferenssivideo. Jokainen tarina on kertomisen arvoinen.

Koulutus- ja ohjevideot

Henkilökunnan, asiakkaiden tai opiskelijoiden kouluttaminen ja opastaminen sujuu mutkattomasti laadukkaasti tuotettujen koulutus- ja ohjevideoiden avulla.

Tuotamme visuaalisesti näyttävät videot niin yritys- kuin koulutussektorinkin tarpeisiin usean vuoden ja kymmenien koulutusvideoiden kokemuksella.

Tapahtumavideot

Liikkuva kuva on myös tapahtumamarkkinoinnin keskeisiä työkaluja!

Tuotamme tapahtumista laadukasta videosisältöä, jota voidaan käyttää tapahtuman markkinoinnissa etukäteen, jälkikäteen ja tottakai myös vaikka samanaikaisesti. Tapahtumakoosteet, -mainokset ja after moviet – niistä on onnistuneen tapahtuman videomarkkinointi tehty!

Tekijät

Ville videoiden takana

uusi kuva nettisivuille3

Jokaisen videotuotantomme moottorina toimii videotuottaja Ville Viinikainen. Ville on yli kymmenen yrittäjävuoden aikana marinoitunut sadoissa videoprojekteissa ammattilaiseksi, jolle tärkeintä on saada välitettyä viestisi videomuodossa mahdollisimman tehokkaasti – unohtamatta tietenkään tyylikkyyttä. Luonnossa Villen tapaa yleensä kolmessa eri muodossa: esisuunnittelun velhona, kuvausten visionäärinä sekä leikkauspöydän maestrona.

 

Videomaailma ei kuitenkaan valmistu yksin. Villen lisäksi Video-Villen tuotantotiimi koostuukin monipuolisista osaajista, joiden avulla taivumme projektiin kuin projektiin.

 

Laita Villelle viestiä tai pistä soitellen! Hän kertoo mielellään, miten videot sopisivat juuri teidän yrityksenne markkinointipalettiin.

 

ville@videoville.fi

0456760613

Ota yhteyttä

Tehdäänkö teillekin video?

Ota yhteyttä niin keskustellaan lisää videoista!

    Soitot:

    045 676 0613

    Toimisto

    Salvesenintie 6
    40420 JYSKÄ

    Postit: Anttoninkatu 11 as 15, 40250 JYVÄSKYLÄ

    Yrityksen tiedot:

    Video-Ville
    Y-tunnus: 2376537-2
    Verkkolaskuosoite: 003723765372
    Välittäjä: Maventa Oy
    Sähköpostilaskut: invoice-23765372@kollektor.fi